Alaselkäkivut – yleisin syy hakeutua kiropraktikolle Helsingissä
- Joona Konga
- 5 hours ago
- 1 min read
Alaselkäkivut ovat tutkitusti yleisin vaiva, jonka vuoksi ihmiset hakeutuvat kiropraktikolle. Eri arvioiden mukaan 60–90 % suomalaisista kärsii alaselkäkivuista jossain vaiheessa elämäänsä. Vaiva on hyvin yleinen toimistotyöläisten, etätyöntekijöiden sekä aktiivisten liikkujien keskuudessa.
Alaselkäkipu voi johtua monesta eri syystä: lihaksista, nivelistä, välilevyistä, SI-nivelestä tai jopa sisäelinperäisistä tekijöistä. Harvinaisempia mutta vakavampia syitä ovat esimerkiksi rakenteelliset ongelmat tai patologiat. Tämän takia on tärkeää selvittää kivun todellinen syy ennen hoidon aloittamista.

Miksi alaselkäkipu syntyy?
Useimmissa tapauksissa kyse ei ole akuutista vammasta, vaan pitkäaikaisesta virheellisestä kuormituksesta. Erityisesti staattinen istuma- ja seisomatyö, huono ergonomia sekä toistuvat yksipuoliset liikkeet johtavat ajan myötä lihasepätasapainoon javääränlaiseen kuromitukseen. Vääränlainen kuormitus taas usein näyttäytyy ennemmin tai myöhemmin kipuna tain muunalisen oireiluna.
Kiropraktinen hoito alaselkäkivussa
Kiropraktiikassa ei hoideta vain oiretta, vaan korjataan ongelman syntymekanismia. Tavoitteena on palauttaa lantion ja selkärangan normaali liikkuvuus ja tasapaino, jolloin keho pääsee paranemaan luonnollisesti.
Kiropraktisella hoidolla on vahvaa tutkimusnäyttöä erityisesti akuuttien ja kroonisten alaselkäkipujen hoidossa. Potilastyytyväisyys on yleensä erittäin korkeaa, koska hoito on turvallista ja tehokasta
.
Milloin kannattaa hakeutua kiropraktikolle?
Akuutti alaselkäkipu (noidannuoli)
Toistuva tai kroonistunut selkäkipu
Kipuun liittyvä säteily pakaraan tai jalkaan
Jäykkyys aamuisin tai pitkittyneen istumisen jälkeen
Selkäkipu, joka ei helpota levolla tai tavallisilla särkylääkkeillä
Mitä aikaisemmin hoidetaan, sitä nopeammin tulokset yleensä näkyvät. Pitkittynyt kipu voi johtaa kroonistumiseen, jolloin paraneminenkin kestää pidempään.


Comments