Sirpa
Kun lääkkeet eivät tehonneet, kiropraktiikka auttoi
Olin jo useita viikkoja kärsinyt kovasta kivusta toisessa kädessäni. En ollut loukannut kättäni missään eikä moista ollut ollut koskaan aiemmin. Kipua oli 24/7 ranteesta olkapäähän sekä niskaan saakka. Käsi käytännössä riippui tyhjän panttina. En saanut nukutuksi kun selälläni, molemmat kädet vartalon sivuilla kuin faarao ja joka kerta kun yritin vaihtaa asentoa heräsin kipuun. Kävin Diacorissa kaksi kertaa ja hierojalla kaksi kertaa sekä söin lääkkeitä joita lääkäri oli määrännyt. Mikään ei auttanut. Huonosta unesta ja särystä johtuen alkoivat kaverit olla vähissä. Toisella hierontakerrallani hieroja ehdotti kiropraktikolle menoa. Katsoin netistä lähimmän kiropraktikon ja menin Joonalle. Joona teki omia taikojaan ja saamani hoidon jälkeen kävelin kotiin ja melkein itkin ilosta. EI SÄRKENYT YHTÄÄN. Aivan uskomatonta että särkyni katosi ensimmäisellä hoitokerralla eikä palannut.
Toisen kerran tarvitsin Joonan apua äitienpäivän jälkeen. Olin laittamassa pyykkejä pesukoneeseen kun alaselkääni vihlaisi enkä päässyt enää suoraksi. Sen jälkeen en voinut istua ollenkaan. Seisoin linkussa ja makuulla olo oli käytännössä ainoa siedettävä olotila (kunhan ei liikkunut). Otin toiveikkaana lääkärin aiemmin määräämiä Sirdaludeja ja pötköttelin odotellen parempia aikoja. Ei tullut parempia aikoja enkä jaksanut enää maatakaan. Otin taksin ja menin Joonalle. Ja KÄVELIN SUORASSA KOTIIN. Jippii Joona.
En ole ollut mikään kiropraktikkojen kanta-asiakas aiemmin, enkä suoraan sanottuna ollut juurikaan perillä siitä mitä he edes tekevät. Nyt onneksi tiedän ja tiedän myöskin että apu on ollut ainakin minun kohdallani nopeaa eikä tarvitse syödä lääkkeitä.
P.S Sain houkuteltua miehenikin Joonalle alaselkäkipujen vuoksi....